Musiikkiterapia syömishäiriöistä kuntoutumisen tukena

Opinnäytetyöni taustalla on musiikkiterapeutin opintoihini kuulunut harjoittelu, jonka toteutin Turun Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) kautta. Tapaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten musiikkiterapiaryhmään osallistuneet opiskelijat kokivat toteutuneen terapiaprosessin syksyn 2010 aikana.  Tutkimus pyrkii antamaan tietoa paitsi siitä, miten terapiassa käytetyt menetelmät ja osa terapiaprosessista koettiin, myös siitä mitä opiskelijat kokivat saaneensa itselleen terapiaprosessin aikana. Tutkimuksessa pohditaan myös sitä, miten musiikkiterapia voi olla omalta osaltaan tukemassa kuntoutumista syömishäiriöistä.

Tutkimustuloksista hahmottui neljä kokemusaluetta: kokemus terapiaan osallistumisesta, kokemus terapiamenetelmistä, kokemus pienryhmästä ja kokemus terapian merkityksestä. Terapiakokemus on aina yksilöllinen, johon vaikuttavat useat eri tekijät. Opiskelijoiden elämäntilanne vaikutti terapiaan osallistumiseen. Musiikkiterapiamenetelmistä opiskelijoiden kokemukset olivat melko erilaisia, mutta myös yhtäläisyyksiä löytyi. Pienryhmässä mahdollistui ryhmäläisten keskinäinen vuorovaikutus ja vertaistuki terapeutin tuen lisänä. Terapialla oli välitöntä vaikutusta opiskelijoiden mielialaan ja varsinkin rentoutusharjoitukset muuttivat mielialaa terapiakertojen aikana. Syksyn aikana molemmat opiskelijat olivat alkaneet tehdä itsekseen rentoutumisharjoituksia myös kotona. Terapiaprosessin aikana opiskelijat kokivat muutosta myös terapian ulkopuolella omassa musiikkisuhteessaan ja kokemuksessaan itsestä.

Opiskelijoiden kokemukset menetelmistä olivat samansuuntaisia musiikkiterapiakirjallisuuden ja tutkimusten kanssa. Opinnäytetyö kuvaa miten syömishäiriötä sairastavien parissa voidaan tehdä musiikkiterapiaa ja opiskelijoiden kokemukset kertovat, millaisia ajatuksia ja tunteita menetelmät saattavat herättää. Työ antaa musiikkiterapiasta kiinnostuneelle lisää tietoa menetelmistä ja terapiaprosessin kulusta käytännössä sekä antaa lisää tietoa melko yleisestä psykiatrisesta sairaudesta.

Opinnäytetyöhöni ”Musiikkiterapia syömishäiriöistä kuntoutumisen tukena” voit tutustua tästä linkistä:

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/29724/Elo_Emily.pdf?sequence=